UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

10.08.2018

Kauklahdesta tuli melkein pääkaupunki!

Aikoinaan kun kaupunkia alettiin suunnitella Espoon puolelle olivat asialla Helsingin perustajan Kustaa Vaasan pojat, Juhana ja Erik.
Helsinki oli siis jo perustettu, mutta kaupungilla ei mennyt niinkään hyvin. Juhana ja Erik eivät olleet kovin innoissaan Helsingistä ja suunnittelivat useaan otteeseen kaupungin siirtoa muualle.
Pojista Juhana suunnitteli kaupungin siirtoa 1556 Espooseen, mutta alkuperäinen kirje on jo hävinnyt, joten ei ole täysin varmaa (mutta kyllähän me täällä Kauklahdessa tähän uskomme!), että oliko paikkana juuri Kauklahden seutu ja Espoonkartano.
Espoonkartanon omistaja Ramsay historiateoksessa kuitenkin olettaa, että kyseessä olisi juuri Espoonkartanon seutu, mikä sinänsä on ihan perusteltua, koska kartanon perustamiskirja on samalta vuodelta.

Historian valossa Kauklahti-seura on päättänyt uudelleen arvioittaa, olisiko Kauklahdesta paikaksi siirtää pääkaupunki tänne.
Niinpä Kauklahti-päivänä lauantaina SYYSKUUN 15. päivänä Kuningas Kustaa Vaasan jälkipolvista uuden sukupolven kuningas suoraan 15 alenevassa polvessa,
Kuningas Kustaa Viisas I puolisonsa Katariina Emilintytär Laxilaisen kanssa tulee arvioimaan uudestaan pääkaupungin paikkaa – Kauklahti on osoittautunut erinomaiseksi kaupunginosaksi ahkerine ja innovatiivisine asukkaineen!




Takaisin yleiskatsaukseen


MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
Ihohoitola Ilona
Ihohoitola Ilona
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
EDEN SALONKI
EDEN SALONKI
Valgieloitsu
Valgieloitsu
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Kartanon Kyläkirppis
Kartanon Kyläkirppis
Sisustusliike Uniikkitehdas
Sisustusliike Uniikkitehdas
Kauklahden eläkkeensaajat
Kauklahden eläkkeensaajat
Alepa Kauklahti
Alepa Kauklahti
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kappeli
Kauklahden Kappeli
Balance koirien hyvinvointi palvelut
Balance koirien hyvinvointi palvelut
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus

 päivitetty 050324