Kauklahti-seura ry - Köklaxgillet rf                              Aktiivista kaupunginosatoimintaa lähellä Sinua!

info@kauklahti.fi     

UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

04.10.2019

Yleisötilaisuus Espoon kaupungilta: Suunnitteilla ulkoilureittejä Espoonjoen varteen Kauklahden-Vanttilan alueella

Kaupunkitekniikan keskus:
Suunnitteilla ulkoilureittejä Espoonjoen varteen Kauklahden-Vanttilan alueella

Espoon kaupunkitekniikan keskus suunnittelee uutta ulkoilureittiä Espoonjoen varteen peltoalueelle Vantinportista Kaupunginkallion suuntaan. Reittiä suunnitellaan kokonaisuudessaan
joen pohjoispuolelle. Ulkoilureittiä on tavoitteena jatkaa tulevaisuudessa siten, että muodostuu yhtenäinen ulkoilureittiyhteys Kauklahdesta ja Vanttilasta Espoon keskukseen saakka.
Reitin suunnittelun ajankohtaisuus liittyy Espoonjoen kunnostushankkeeseen, jonka yhteydessä peltoalueille on tarpeen rakentaa työmaateitä. Työmaatiet pyritään rakentamaan ja sijoittamaan
siten, että niitä voi hyödyntää jatkossa ulkoilureittien pohjana. Espoonjoen kunnostuksen tavoitteena on muun muassa ehkäistä joen umpeenkasvua, tasata tulvimista ja parantaa joen ympäristössä luonnon monimuotoisuutta.
Yleisötilaisuus järjestetään 21.10.2019 klo 16:30-17:30 Espoon kaupungin tiloissa
osoitteessa Virastopiha 2 C, 1. krs kokoushuone Maari.
Tilaisuuden alussa esitellään suunnitelmaluonnos, minkä jälkeen on aikaa kommentoida niitä.
Lisätietoja:
Suunnitteluinsinööri Ville Sorvali puh. 0406577398 tai ville.sorvali@espoo.fi
Suunnitelmaluonnos tulee nähtäville viikon 44 aikana www.espoo.fi/Puistohankkeet →
Vantinportti-Vanha Vanttilantie-Kahluukorpi -ulkoilureitit

KS.kuvaliitteet

 vantinportti_vadet_tiedote_yleisotilaisuus-suom-jpg.jpg
 vantinportti_vadet_tiedote_yleisotilaisuus-ruots-jpg.jpg


Takaisin yleiskatsaukseen


 

TAPAHTUMAKALENTERI

Feed
20.11.2019
-
20.11.2019
Tule keskustelemaan, kuinka Kauklahdesta tehdään yhteisöllisempi!I
Mistä on kyse? Kauklahti on nyt Espoossa kokeilualueena Kuntaliiton Sosiaalisesti kestävä kaupunki-hankkeessa. Vuoden 2018 kaupunginosana Kauklahden vahvuuksia ovat yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, joten...   Lisää
01.12.2019
-
24.12.2019
Elävä Joulukalenteri Kauklahdessa 2019
Tiedot täyfentyvät syksyn aikana.   Lisää
14.12.2019
-
14.12.2019
Kyläjoulu 2019
Kyläjoulua vietetään kaupunginpuutarhalla Vanttilassa ja ohjelmassa on mm. halieläimiä, mm. laama. Ohjelma tarkentuu vielä syksyn aikana, joten seuraa tiedotustamme!   Lisää


 

KAUKLAHTI-seura ry

Kauklahti-seura ry (ruots, Köklaxgillet rf) on vuonna 1972 perustettu kaupunginosayhdistys (kotiseutuyhdistys), jonka tarkoituksena on  

1)    edistää toimialueen asukkaiden kotiseutuhenkeä ja viihtyvyyttä

2)    toimia toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

3)    vaikuttaa alueen palveluihin ja elinympäristön laatuun

4)    edistää yhteistyötä toimialueen päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa alueen kehittämisessä.Kauklahti-seuran toiminta-alue on Suur-Kauklahti lähiympäristöineen.