UUTISET


Takaisin yleiskatsaukseen

12.12.2019

BLOGI 10: Snadina skidinä Kökkelissä. Joulunviettoa

Snadina skidinä Kökkelissä

Joulunviettoa

Ensimmäiset muistikuvani joulusta ovat joko vuodelta 1949 tai 1950. Veljeni oli sairastanut tulirokon vähän ennen joulua ja päässyt jouluksi kotiin. Tapaninpäivän aamuna leikin serkkuni kanssa lattialla ja olo oli vähän outo. Niinhän siinä kävi, että tuli äkkilähtö Muuralan (Samaria) sairaalaan. Sairaalan päärakennuksen toisessa kerroksessa oli kulkutautiosasto ja sinne eristykseen minäkin päädyin. Muistan, että minut laitettiin heti kättelyssä kylpyammeeseen, joka ilmeisesti oli ihan normaalin kokoinen, mutta minusta se tuntui valtavalta. Sairaalan ulkopuolella oli portaat ja tasanne, jonne omaiset saattoivat tulla tervehtimään. Sisään ei ollut mitään asiaa ja itkuhan siinä tuli, kun näki äidin ulkopuolella. Reilun viikon päästä pääsin kotiin Sirenin Kurren pirssin kyydissä. Lunta oli paljon ja aurinko paistoi.

Lapsuudessani ei Kökkelissä joulukuusta ostettu koskaan. Kuusi haettiin joko luvan kanssa tai ilman. Meillä päin Åminnenmäki oli täynnä pieniä kuusia, joten joulukuusen haku oli ikään kuin pieni metsänhoidollinen toimenpide. Jatkoin jonkin aikaa tätä traditiota vielä, kun omat lapset olivat pieniä toteamalla tytöille, että kuusenhaku on vanha tapa ja kauklahtelainen juhlamuoto. Koulussa opettaja ei oikein niellyt tätä tyttöjen selitystä. Itse asiassa olin jonkun aikaa istutellut tontillemme pieniä kuusia tulevaa käyttötarkoitusta varten ja nykyään tulee turvauduttua ostokuuseen. Vävypojille piti toki kerran esitellä vanhaa kuusenhakutraditiota.

Jos oikein muistan, niin alkuaikoina joulukuusen jalkana toimi puinen ristikko. Vasta vähän myöhemmin käyttöön tuli kuusenjalka, johon saattoi lisätä vettä. Joulukuusen koristelu aloitettiin jouluaaton aamuna. Latvaan laitettiin tähti ja sitten kynttilät. Kynttilät olivat eläviä kynttilöitä, sillä sähkökynttilät tulivat vasta myöhään 1960-luvulla. Kuusessa saattoi olla jokunen lasikoriste, sillä muovisia joulupalloja ei ollut. Hopean ja kullanvärisiä nauhoja oli jonkin verran sekä pienoislippuja ja jopa pumpulia. Lisäksi kuuseen laitettiin pipareita ja omenoita. Muutaman päivän päästä kuusi oli aika hyvin riisuttu omenoista ja pipareista ja kuusikin kuivunut sen verran, että kynttilöiden kanssa piti olla tosi tarkkana. Ne saattoivat leimahtaa steariinin sulaessa alustalle aika korkeaankin liekkiin. Kuusen lisäksi oli jonkin verran oljista tehtyjä joulukoristeita ja joulukukkana yleensä hyasintti. Muistini mukaan joulutähti tuli laajemmin käyttöön vasta 1960-luvun lopulla ja amaryllis vasta paljon myöhemmin.

Ruokahuolto oli siihen aikaan pitkälti äidin vastuulla. Meillä oli aika iso palsta, joka oli alkuaikoina todella tehokkaassa käytössä. Omasta takaa tuli perunat ja juurekset. Säilyttäminen niiden osalta onnistui aika hyvin, sillä meillä oli iso perunakellari. Jääkaapit yleistyivät vasta 1960-luvulla. Marjapensaita ja mansikoita oli paljon, joten mehua ja hilloakin riitti. Ihan alkuaikoina meillä oli kotieläimiäkin; kanoja, pari lammasta ja sikakin. Omavaraisuudella oli suuri merkitys, sillä Suomi eli säännöstelytaloudessa pitkälti 1950-luvulle. Kahvia ja hedelmiä saatiin Suomeen ns. hyväntekeväisyyskauppojen avulla. Niillä puolestaan oli myös poliittista merkitystä.

Joulun ruokapöytä tavallisessa duunariperheessä oli lapsuudessani silti aika runsas. Joulupuuroa syötiin aattona yleensä alkuruokana heti saunomisen jälkeen. Joulupöytään kuului ehdottomasti myös lipeäkala, joka lapsuudessani oli yleensä turskaa. Sitä syötiin perunalaatikon ja valkokastikkeen kanssa. Vanhemmat ihmiset pitivät sitä suurena herkkuna, erityisesti mummolleni joulun pääruoka. Kimmolle ja minulle se oli kyllä enempi pakkopullaa, joka oli vaan selvitettävä. Lipeäkalan lisäksi tarjolla oli silliä ja silakkaa eri muodoissa. Ei siihen aikaan työläisperheessä ollut varaa loheen tai muihin vastaaviin herkkuihin. Kalojen jälkeen päästiin itse asiaan eli joulukinkun kimppuun. Muistelen, että kinkut olivat aika isoja, potkan kanssa ehkä kymmenkiloisia. Tämän päivän kinkkuihin nähden suurin ero oli paksu silavakerros. Läskiä oli varmaan 2-4 senttiä. Onneksi vanhemmat eivät paljoa nirsoilleet ja läskikin teki kauppansa. Kimmon kanssa saimme kyllä pääsääntöisesti vain pelkkää kinkkua. Kinkun kanssa syötiin erilaisia laatikoita. Äiti teki itse niin lanttu-, porkkana- kuin perunalaatikotkin. Maksalaatikkoa meillä ei jouluna koskaan ollut. Kinkun ja kalojenkin kanssa syötiin sillisalaattia ja säilöttyjä punajuuria sekä kurkkuja. Tuoreita vihanneksia ei lapsuudessani ollut talvella koskaan. Ruokajuomana oli itse tehty kotikalja. Alkoholia ei meillä jouluna ollut koskaan. Lopuksi syötiin vielä jälkiruokana sekahedelmäkiisseliä kermavaahdon kanssa. Joulupukin käynnin jälkeen juotiin kahvit. Äiti oli leiponut kuivia kakkuja ja joulutorttuja. Tortut eivät olleet tähtitorttuja vaan puolikuun muotoisia luumutäytteisiä torttuja. Pipareiden tekoon olimme päässeet osallistumaan koko porukalla.

Joulupukin odotus oli pikkupoikana tietysti koko joulun jännittävin hetki. Harvassa perheessä joulupukilla oli nykyisen kaltaiset vermeet yllään. Meillä pukilla oli yleensä päällään faijan lammasturkki nurinpäin ja karvalakki. Ei sitä oikein muunlaista osannut odottaakaan. Joulupukkia odotellessa laulettiin joululauluja ja tietysti pukillekin laulettiin. Äidilläni oli loistava lauluääni. Samoin hänen kolmella sisarellaan, joista kummitätini Meri Torkler oli ihan varteenotettava laulajatar. Hänen uransa katkesi vakavaan sairauteen juuri kansainvälisen läpimurron kynnyksellä. Hän oli koloratuurisopraano, jonka laulua voi kuunnella esim. elokuvassa ”Kesäillan valssi”. Elokuvassa ei todellakaan laula Eeva-Kaarina Volanen vaan kummitätini. Itse en ole laulunlahjaa perinyt, mutta saunassa laulelen mielikseni ja toisten kiusaksi. Kun joulupukki viimein tuli, niin välillä pelotti ihan hirveästi, koska pukki aina tehnyt ystävällistä vaikutelmaa.

Joululahjat olivat lapsuudessani huolella tehtyjä. Lahjapaperi oli suhteellisen kallista, joten sitä ei saanut repiä. Kummitätini keräsi aina paperit talteen ja silitti ne seuraavaa joulua varten. Koska teippiä ei ollut, niin lahjapaperit kiinnitettiin narulla ja sulatettavalla sinettilakalla. Pakettien teko ei ollut palovaaran takia lasten hommaa. Varhaislapsuudessani lahjojen määrä oli aika kohtuullista. Leluja saimme veljeni kanssa yleensä pari kappaletta. Usein lelulahja oli peltinen vieteriauto ja ainahan siinä kävi niin, että parin päivän päästä vieteri oli vedetty liian tiukalle ja koko mekanismi rikki. Joskus 1950-luvun puolivälissä aloimme saada Mecano-rakennussarjaa. Käytännössä sen ajan legoja. Metalliset osat olivat kestäviä, mutta rakentaminen oli aika vaikeata ja lopputulos kömpelö. Kirjoja saimme veljeni kanssa aina pari kolmekin kappaletta, sen jälkeen olimme oppineet kunnolla lukemaan. Ensimmäinen lahjaksi saamani kirja oli J. Fenimore Cooperin ”Ruohoaavikko”, joka ilmestyi WSOY:n Nuorten toivekirjastossa. Mummolta saimme aina saippuan, nenäliinan ja villasukat, joihin vähän vartuttuamme oli piilotettu seteli. Joskus 1950-luvun puolivälissä tuli markkinoille Verraton-suklaakonvehti ja vähän myöhemmin Ruususuklaat. Niitä ahmimme välillä niin paljon, että siitä tuli huono olo.

Isäni ja äitini ovat syntyperäisiä helsinkiläisiä ja suurin osa lähisuvusta asui Helsingissä, joten meidän joulunviettotapamme eivät heijastelleet erikoisemmin minkään Suomen heimon tapoja. Suurin osa suvusta kuului kirkkoon, mutta kristillisyys ei meillä korostunut millään tavalla. Emme käyneet joulukirkossa eikä jouluevankeliumia luettu. Sukuyhteys oli tärkeä, sillä meillä saattoi jouluna olla koolla yli kaksikymmentä henkeä. Porukka tuli aattona ja lähti vähitellen pois tapaninpäivänä. Juna- ja muu liikenne ei toiminut joulupäivänä. Lattia oli siis yhtä siskonpetiä joulun aikana ja harva puki joulupäivänä päälleen. Pidettiin pyjamapäivää.
Kauklahdessa vietettiin Rannikon työväentalolla 1920-luvun alusta 1950-luvulle asti kuusijuhlia. Juhlan järjestäjinä toimivat Rannikon työväenyhdistys, Kauklahden Pyrintö ja paikalliset ammattiyhdistykset. Juhlilla oli kyläyhteisössä suuri merkitys, sillä ohjelman lisäksi juhlissa jaettiin jokaiselle lapselle namupussi. Joissakin perheissä se saattoi olla lapsen ainoa joululahja. Sisällissodan jälkeen Kauklahdessa toimivat kauppiaat lahjoittivat herkut näihin juhliin.

Joululla on aina ollut elämässäni eräs sivujuonne. Olen syntynyt joulun alla ja sen vuoksi syntymäpäivät jäivät lähes aina pitämättä. Sanottiin, että vietetään niitä sitten joulun yhteydessä. No joo, saatiin Kimmon kanssa ihan tasan saman verran lahjoja. Toisaalta kaikki Suomen koululaiset juhlivat syntymäpäivääni, sillä lapsuudessani koulut päättyivät samana päivänä. Kaksi kolmesta tyttärestäni on syntynyt joulun alla ja olen kyllä tarkkaan pitänyt huoleen siitä, että molempien syntymäpäiviä on juhlittu oikein kunnolla.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

 SSK_Joulunviettoa-kuvakooste011.pdf


Takaisin yleiskatsaukseen


MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
MobilePay-jäsenmaksu2020.kuva
Ihohoitola Ilona
Ihohoitola Ilona
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
Kehystämö-Taiteilija Alpo Vanninen
EDEN SALONKI
EDEN SALONKI
Valgieloitsu
Valgieloitsu
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Parturi-kampaamo Mia Fagerström
Kartanon Kyläkirppis
Kartanon Kyläkirppis
Sisustusliike Uniikkitehdas
Sisustusliike Uniikkitehdas
Kauklahden eläkkeensaajat
Kauklahden eläkkeensaajat
Alepa Kauklahti
Alepa Kauklahti
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kukka
Kauklahden Kappeli
Kauklahden Kappeli
Balance koirien hyvinvointi palvelut
Balance koirien hyvinvointi palvelut
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
AAnandamaya Yoga and Wellness Studio
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus
LUVN Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus

 päivitetty 050324